Huoltovuoro ohjeet

Päivitetty viimeeksi 12.5.2024
HUOM! Aina kun näitä ohjeita muutetaan, päivitetään ohjeet myös yhdistyksen nettisivuille

Sisällys

    Yleistä

    Huoltovuoro on viikon kestävä tehtävä puutarhalla ja kuuluu jokaisen jäsenen velvollisuuksiin. Huoltovuoro on mökkikohtainen eli vuoron ajankohta määräytyy sillä perusteella, milloin olet viimeksi suorittanut huoltovuoron. Vuoro ei siis toistu joka vuosi, vaan käytännössä noin joka neljäs vuosi. Huoltovuorojen määräämisestä päättää vuosittain hallitus, joka myös pitää myös listaa aiempien vuosien vuoroista. Vuorot pyritään jakamaan mahdollisimman tasapuolisesti.

    Huoltovuorossa olevan vastuut ja vapaudet

    Huoltovuoroa ei voi korvata rahalla, kuten vuosittaisen talkootyövelvoitteen. Huoltovuorovelvoite koskee kaikkia jäseniä, mukaan lukien yhdistyksen vastuuhenkilöt. Jäsen voi kuitenkin vapaasti hankkia jonkun toisen suorittamaan oman huoltovuoronsa, joko osittain tai kokonaan. Alueella on jäseniä, jotka pientä korvausta vastaan ottavat mielellään huoltovuoroja hoidettavakseen (näitä voit tiedustella sihteeriltä). Huoltovuorossa oleva ja tehtävän hoitava sopivat mahdollisen korvauksen suuruudesta keskenään. Huoltovuorossa oleva jäsen on joka tapauksessa
    vastuussa tehtävien hoitamisesta oman vuoronsa ajan. Vastuuta ei voi siirtää.

    Huoltovuoron ajankohdan voi myös vaihtaa keskenään saman kesän toisen huoltovuorolaisen kanssa. Huoltovuorolaiset voivat sopia tämän keskenään. Jos vuoroja vaihdetaan niin siitä on kuitenkin viipymättä ilmoitettava yhdistyksen sihteerille, joko sähköpostitse tai puhelimitse. Sihteeri päivittää huoltovuorolistat vastaavasti ilmoitustauluille.

    Kun huoltovuorossa oleva jäsen on suorittanut vuoronsa (tai hankkii jonkun tekemään sen puolestaan), merkitään huoltovuoro hänelle suoritetuksi. Vuoro on mökkikohtainen, joten mökin omistajanvaihdos ei vaikuta seuraavan vuoron määräytymiseen.

    Huoltovuoron vaihto

    Huoltovuoro alkaa aina huoltovuoroviikkoa edeltävänä sunnuntaina klo 18 ja päättyy seuraavana sunnuntaina klo 18. Vuoron vaihtuessa edellinen vuorossa luovuttaa avaimet, puhelimen ja huoltovuorolaisen tarvikkeet seuraavana vuorossa olevalle. Olethan siis mökilläsi vuoron vaihtuessa, jotta vaihto tapahtuu sujuvasti! Huoltovuorolaiset voivat sopia keskenään myös jonkin muun ajan ja paikan, jos se on tarpeellista (huoltovuorolaisen puh. 045-1141777).

    Tehtävien vaihdossa

    1. edellinen huoltovuorolainen kuittaa tarkastuslistaan tehtävät suoritetuiksi sekä
    2. merkitsee ylös havaitsemansa puutteet ja muut mahdolliset huomiot. Seuraava huoltovuorolainen
    3. kuittaa avaimet, puhelimen ja kassin vastaanotetuiksi ja
    4. tarkistaa että huoltovuorolaisen kansiossa on seuraavat tarvikkeet:
      • Tulostetut huoltovuorolaisen ohjeet
      • Yhdistyksen vastuuhenkilöiden yhteystiedot
      • Tarkastuslistoja
      • Saunan ja takkatuvan varauslistoja
      • Yksityssauna- ja vierassauna-kyltit
      • Laitteiden lainauslista

    Mahdolliset puutteet ilmoitetaan sihteerille! Vuoden ensimmäinen huoltovuorolainen saa tarvikekassin ja avaimet sihteeriltä ja vuoden viimeinen palauttaa ne takaisin sihteerille.

    Huoltovuorolaisen tehtävät

    Huoltovuorossa oleva vastaa vuoronsa aikana molempien huoltorakennusten sekä yhteisten wc-tilojen siivouksesta, saunojen lämmityksestä sekä liputuksesta yleisinä liputuspäivinä. Lisäksi huoltovuorolainen hoitaa saunojen ja/tai takkatuvan varaukset (erillinen ohje alla) sekä pitää kirjaa lainatuista yhdistyksen koneista ja laitteista. Tarkemmat ohjeet löytyvät seuraavilta sivuilta.

    Huom! Saunojen ja pesuhuoneiden siivous on annettu ulkopuolisen siivousyrityksen tehtäväksi, joka takaa näiden tilojen asianmukaisen hygieniatason; sen sijaan takkatuvan ja saunojen wc:iden siisteys on huoltovuorolaisen vastuulla.

    Huoltovuorolaisen käyttöön on hankittu puhelin, jonka numero on 045-1141777. Puhelin on pidettävä aina päällä ja ladattuna!

    Tarkempia ohjeita huoltovuoroa varten:

    Saunat ja niiden lämmitys

    1. Molemmat saunat pidetään lämpimänä klo 18-21 välisen ajan. Saunomisaika on jaettu neljään 45 min vuoroon ja jokaiselle vuorolle mahtuu 5 henkilöä. Jos vierassaunavuoro on varattu, jatkuu saunomisaika kuitenkin klo 22 saakka. On kohteliasta antaa kylpijöiden rauhassa kuivatella ja poistua saunatiloista viimeisen saunavuoron jälkeen.
    2. Saunat lämmitetään hallituksen vahvistamien lämmityspäivien ja aikojen mukaisesti
      kerran tai kaksi viikossa.
    3. Ennen saunojen lämmittämistä varmistetaan vielä, että jokaisesta uunista on poistettu tuhkat. Takkatuvassa on peltinen tuhka-astia, johon tuhkat kerätään. Tuhka-astia tyhjennetään saunarakennuksen takan olevaan metallitynnyriin.
    4. Kiukaiden lämmitys aloitetaan viimeistään 1,5 tuntia ennen saunavuorojen alkua.
      Erityisesti lämpimänä aikana on syytä kiinnittää huomiota siihen ettei saunojen lämpötila nouse lämmityksen aikana liian korkeaksi (tulipaloriski).
    5. Lämminvesivaraajan vesi esilämmitetään käyttäen miesten puolen saunassa olevaa
      vesipataa. Padan lämmittäminen aloitetaan noin 1 tunti ennen saunavuorojen alkua.
      Varmistathan, että padassa olevat putket ovat veden peitossa. Vedenpinta on hyvä olla noin pari senttiä padan yläreunasta. Lämmityksen aikana on valvottava, että padan vesi ei pääse kiehumaan. Mikäli vesi kiehuu, niin pesuhuoneen mustaan paljuun lasketaan niin kauan kuumaa vettä, että kiehuminen loppuu.
    6. Saunat laitetaan kylpemiskuntoon ennen saunavuorojen alkua. Ulko-oven eteen laitetaan vesiastia uimareiden jalkojen huuhtelua varten.
    7. Huoltovuorossa oleva varaa riittävästi puita kumpaankin saunaan. Saunomisen aikana puiden lisäämisestä vastaavat saunojat. Täydet puunkantotelineet voi jättää takkatupaan.
    8. Saunavuorojen loputtua saunat ja pesuhuoneet siistitään ja tarkistetaan. Saunan ja
      pesuhuoneiden lattiat huuhdellaan sekä lattiakaivojen päältä poistetaan mahdolliset
      isommat roskat. Pesuhuoneiden matot rullataan ja nostetaan pystyyn kuivumaan.
      Roskikset tyhjennetään tarvittaessa ja laitetaan uudet roskapussit. Roskapusseja ja
      siivoustarvikkeita löytyy naisten puolen kaapista. Kaikki saunatiloihin jääneet vaatteet tai muut tavarat siirretään saunan takkatuvalla olevaan koriin. Takkatupa siistitään ja lattialta harjataan enimmät roskat. Ikkunat suljetaan ja ovi lukitaan. Huoltovuorolainen voi halutessaan peseytyä itse ennen tilojen siistimistä.
    9. Tarkistetaan että takkatuvan pöydällä on seuraavan viikon saunavuorolistat. Valmiiksi tulostetut listat löytyvät huoltovuorolaisen kansiosta Käytetyt listat säästetään ja laitetaan muovitaskun perälle.
    10. Ikkunat avataan seuraavana aamuna tuuletusta varten. Lämpimänä/helteisenä aikana ikkunat voi kuitenkin avata jo saunavuorojen jälkeen. Tuhkat poistetaan tulipesistä. Ikkunat suljetaan saunomista seuraavan päivän iltana.

    WC:t

    1. Kummankin huoltorakennuksen wc-tilojen siisteys on tarkistettava päivittäin. Wc:t on
      siivottava vähintään 3 kertaa viikossa – tarvittaessa jopa päivittäin.
    2. Pesuaineiden, wc-paperin tai käsipyyhkeiden loppumisesta ilmoitetaan
      tarvikevastaavalle, joka hankkii täydennystä tarvikevarastoon.

    WC:n Pesuohjeet

    • Käytä WC:n siivouksessa koko ajan kertakäyttöisiä suojakäsineitä. Jos on saatavilla pitkävartisia kertakäyttökäsineitä, niin käytä niitä.
    • WC-tiloissa pyyhi kostealla siivousliinalla ja desinfioivalla yleispesuaineella ovenkahvat, hana, lavuaari, peili, lavuaarin taustaseinä sekä paperi- ja saippuatelineet. Huolehdi erityisesti kosketuspintojen pesusta.
    • Annostele hieman puhdistusainetta pöntön päälle, molemmin puolin kantta sekä pöntön renkaalle. Laita pöntön kansi kiinni ja huuhtele wc.
    • Annostele pesuaine wc-pönttöön ja sen reunoille, erityisesti tahroille. Laita pitkävartiset siivouskäsineet käteen. Pese pönttö wc-harjalla. Huuhtele harja vetäessä WC:n ja jätä kansi kiinni. Pyyhi pönttö siivousliinalla ylhäältä alas ja mahdolliset roiskeet seinältä.
    • Suositeltava toimintajärjestys pöntöllä: 1. vesisäiliö ja sen nuppi, siivousliina käännetään; yläkansi ja siivousliinan kääntö; 3. istuinrengas ja siivousliinan kääntö; 4. wc-istuimen alaosa.
    • Kun tulet ulos WC:stä, avaa ovi paperipyyhkeen avulla.
    • Pese siivousliinan ja palauta ne paikoilleen tarvikevarastoon.
    • Desinfioi ei-kertakäyttöiset käsineet ja laita ne omaan paikkaansa.
    • Laita kertakäyttöiset käsineet sekajätteeseen.
    • Pyyhi lattia yleispesuaineella ja kuivaa tarvittaessa.
    Lisätietoja huoltorakennusten vesipisteistä

    Vesipisteet siivousta varten

    Huoltorakennus 1 vedenottopiste sijaitsee varastossa ja sen vesipisteen punainen sulkija saa olla aina vaakatasossa, jolloin vesi juoksee.

    Huoltorakennus 1 vedenottopiste sijaitsee varastossa ja sen vesipisteen punainen sulkija saa olla aina vaakatasossa, jolloin vesi juoksee.

    Huoltorakennus 2 vesipisteet sijaitsevat molempien vessojen isojen metallisten lavuaarien yhteydessä.

    Huoltorakennus 2 vesipisteet sijaitsevat molempien vessojen isojen metallisten lavuaarien yhteydessä.

    Jäte- ja tarvikevarastot

    Varastojen lattiat lakaistaan kerran viikossa. Tarkistathan myös ettei jätevarastoihin ole tuotu sinne kuulumatonta tavaraa (esim. ohjeiden vastaisia jätteitä yms). Mikäli ylimääräiselle jätteiden keräykselle on tarvetta (esim. jäteastia liian täynnä), otathan yhteyttä sihteeriin tai puheenjohtajaan.

    Vierassauna (saunapäivinä klo 21-22)

    Jäsenet voivat varata huoltovuorolaiselta vieraidensa saunomista varten saunapäivinä tunnin mittaisen vierassaunavuoron klo 21-22 väliseksi ajaksi. Vierassaunavuoron hinta on 5 €/henkilö ja se maksetaan suoraan yhdistyksen tilille. Maksun viestikenttään laitetaan varaajan nimi, henkilömäärä ja teksti ”vierassauna”. Muistathan kuitata mahdollisen vierassaunavuoron varauksen aina saunanvarauslistaan. Laita myös vierassaunasta kertova kyltti saunalle varauslistojen viereen. HUOM! Koska vierassaunavuoro on avoin myös muille yhdistyksen jäsenille, niin kehotathan varaajaa varaamaan mieluummin yksityisen tilassaunavuoron (ohjeet alla), mikäli saunotettavia vieraita on isompi määrä.

    Tilaussaunavuoro/ Muu yksityistilaisuus (muina kuin saunapäivinä)

    Yhdistyksen sauna ja/tai takkatupa on varattavissa myös yksityiskäyttöä varten. Varausta ei voi kuitenkaan tehdä päällekkäin yleisten saunavuorojen tai muiden yhdistyksen tilaisuuksien aikana. Tilaussaunavuoron on päätyttävä viimeistään klo 23.00. Saunan varaaja hoitaa sekä saunojen lämmityksen että tilojen siivouksen itse.

    Tilaussaunamaksut ovat:

    • 25€/2h, miesten tai naisten saunapuoli
    • 75€/2h, takkatupa ja molemmat saunat

    Ohjeet:

    1. Huoltovuorossa oleva kirjaa saunarakennuksen yksityisvuorot saunavarauslistaan.
    2. Saunan oven viereen ripustetaan yksityissauna kyltti, johon kirjoitetaan varauksen alku- ja loppuaika sekä mitä on varattu (esim. miesten puoli). Kyltti on vietävä saunalle mielellään vuorokautta ennen varauksen alkua.
    3. Huoltovuorolainen ja varaaja sopivat keskenään halkovajan avaimen palautuksesta
      huoltovuorolaiselle.
    4. Huoltovuorolainen antaa tilaajalle maksuohjeet tilaussaunavuoron maksusta. Maksut maksetaan suoraan yhdistyksen tilille. Maksun viestikenttään laitetaan varaajan nimi ja teksti ”tilaussauna”. Muistathan kuitata tilaussaunan varauksen aina myös saunanvarauslistaan.

    Lainattavat trimmeri ja puutarhajyrä

    Huoltovuorolainen kirjaa yhdistyksen laitteiden lainaukset laitteiden lainauslistaan sekä avaa tarvikevaraston oven lainaamista ja palauttamista varten. Laitteita kuten trimmeriä ei lainata, jos lainaaja on epävarma niiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä. Esim. Trimmeriin pitää laittaa oikeanlaista polttoainetta jne. Lainaaja hankkii itse polttoainetta, kun sitä tarvitsee.

    Palautettaessa huoltovuorolainen tarkistaa, että laite on ehjä ja kunnossa. Jos näin on, niin listaan merkitään palautusaika ja huoltovuorolaisen allekirjoitus. Jos laite hajoaa tai tulee muuta huomautettavaa, huoltovuorolainen kirjoittaa asian muistiin listan kääntöpuolelle. Kommenttiin kirjoitetaan päivämäärä, lainaaja sekä kommentti. Rikkoutuneista laitteista huoltovuorolainen ilmoittaa alueisäsännälle (Markku jolkkonen, puh. 050-0163851).

    Liputus puutarhalla

    Huoltovuorossa oleva huolehtii liputuksesta, mikäli yleinen tai vakiintunut liputuspäivä sattuu oman huoltovuoron kohdalle. Yhdistyksen lippu on varastoituna taiteltuna takkatuvalla (oikeanpuoleinen kaappi takkatuvan seinustalla/alahylly) omassa laatikossaan, johon se palautetaan taiteltuna liputuksen jälkeen. Liputuspäivät on listattu huoltovuorolaisen kansion sisäkannessa. Tarkista siis, sattuuko joku liputuspäivistä olemaan huoltovuorosi aikana.

    Liputus alkaa aina klo 8 ja päättyy auringonlaskun aikaan, mutta viimeistään klo 21. Poikkeuksen liputusajoissa muodostaa juhannus, jolloin liputus aloitetaan juhannusaattona kello 18 jalopetetaan juhannuspäivänä kello 21.

    Käsittele lippua huolellisesti ja kunnioittavasti. Lisää Suomen lipusta ja liputuksesta täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_lippu